Satunnainen kuva

Uusimmat kuvat

Calendar

« Maaliskuu 2010 »
M T K T P L S
9 1 2 3 4 5 6 7
10 8 9 10 11 12 13 14
11 15 16 17 18 19 20 21
12 22 23 24 25 26 27 28
13 29 30 31 1 2 3 4

Ehdota tapahtumaa »

36318

SILMÄELÄINLÄÄKÄRI JUHA PÄRNÄSEN (lahden pieneläinklinikka) ARVIOTA/MIELIPITEITÄ
                         SILMÄSAIRAUKSISTA


KATARAKTA KORTIKAALINEN JA POSTERIOR POLAARINEN:
Ovat yleisin perinnöllinen linssisairaus jossa voi olla vakavia muotoja.
-Ei jalostukseen!

KATARAKTA PUNKTAATTI:
Punktaatit ovat pistemäisiä samentumia eivätkä yleensä aiheuta sokeutta.
-Jos on vain joitain pisteitä, voi käyttää jalostukseen!

KATARAKTA NUKLEAARINEN:
Muutokset ovat linssin keskiosassa ja ovat usein minimaalisia samentumapisteitä
tai säikeitä.
-Yleensä eivät pahene ja ovat kauneusvirheiden luokkaa, jolloin voi käyttää jalostukseen!

HUOM!
SILMÄTARKASTUSKAAVAKKEESSA ON KOHTA JOHON MERKITÄÄN SAIRAUDEN VAKAVUUSASTE. KAIKKI KOIRAT, JOIDEN KATARAKTAT SIINÄ TODETAAN LAAJOIKSI MUUTOKSIKSI, ON SYYTÄ POISTAA JALOSTUKSESTA!


RD (MULTIFOKAALI) MRD:
Vain yksittäisiä poimuja.
-Voi käyttää jalostukseen, mutta ei kahta MRD koiraa keskenään!

RD (GEOGRAFINEN ja TOTAALINEN) GRD ja TRD:
Jos GRD on pieni ja epätyypillinen niin ei aina voida olla varmoja, onko muutos perinnöllinen sairaus vai jonkin muun häiriön aiheuttama muutos.
-Ei jalostukseen!

HUOM!
RD MUUTOKSET NÄKYVÄT JO PENNULLA JA JOS HALUTAAN VARMISTAA PENTUJEN TILANNE, NE VOIDAAN TUTKIA ENNEN LUOVUTUSTA RD:N SUHTEEN!


DISTICHIASIS:
Ylimääräiset luomikarvat.
-Jos karvoja runsaasti, ei jalostukseen!

TRICHIASIS:
Osa silmäeläinlääkäreistä merkitsee nämä sairaiksi, minä merkitsen vain epänormaalin voimakkaat muutokset.

KERATIITTI:
Perinnöllinen keratiitti on sairautena vain joissakin roduissa (mäyräkoirat, spk/pannus). Väärä luomien yhteensopivuus/trichiasis ongelmat aiheuttavat sekundaarista keratiittia, esim. tiibetinspanieli ja varsinkin mopsit.

EKTOOPPINEN CILIA:
Ylimääräinen luomikarva limakalvon puolella, hankaa sarveiskalvoa ja vaatii leikkaushoidon.
-Ei jalostukseen!

PPM:
Värikalvon verisuonijäänteitä.
-Lievät ovat kauneusvirheitä. Jos rihmoja on runsaasti, ei jalostukseen!

IRIS COLOBOME:
Värikalvossa reikä, kehityshäiriö.
-Ongelma joissakin roduissa

MAKROBLEPHARON:
Luomet liian suuret suhteessa silmämunan kokoon, aiheuttaa entropiaa.
-Jos entropium, ei jalostukseen! Jos luomet ovat epänormaalin löysät ja roikkuvat =ektopium, ei jalostukseen!

PHTVL/PHPV:
Linssin ympärillä kehityksessä sikiökaudella ollut verisuoniverkko ja muuta tukikudosta. Normaalisti häviää pois mutta joillekin jää joitain arpia ja jäänteitä. Eriasteisia häiriöitä, vain laajoilla muutoksilla merkitystä. Dobermannien sairaus, mutta muutoksia yksittäin kaikissa roduissa.
-Jos laajoja muutoksia, ei jalostukseen!

GLAUKOOMA:
Silmäpainesairaus. Hankala ongelma joissakin roduissa. Gonioskopia lisätutkimus tässä sairaudessa.
-Ei jalostukseen!

SARVEISKALVON DYSTROFIA
:
Aineenvaihduntahäiriö sarveiskalvolla. Kolestrolikiteitä kiteytyy sarveiskalvon sisään läiskäksi. Perinnöllinen herkkyys, joissakin roduissa enemmän. Kauneusvirhetason sairaus.
-Voi käyttää jalostukseen, mutta ei kahta dystrofia koiraa keskenään!

**************************************************************************************************************

 

Jalostuksen solmuja terveyden kustannuksella.......

 Kaikkien puhdasrotuisten koirien ehkä vaikein ja pulmallisin jalostusongelma on jatkuvasti kapeneva geenipooli(=geenivalikoima, erilaisten geenien kokonaismäärä kannassa). Tämä on osittain väistämätöntä, sillä lähes kaikkien rotujen rotukirjat ovat suljetut, eikä siksi ole mahdollista saada uusia geenejä rodun ulkopuolelta. Ei myöskään ole näköpiirissä, että rotukirjoja lähiaikoina avattaisiin minkään rodun kohdalla. Siten ns. "maatiaiskantaa" (koiria, jotka ulkomuodoltaan ja käyttöominaisuuksiltaan muistuttavat ko. rotua, mutta niiden polveutumistiedot ovat puutteelliset) ei voida "ottaa rotuun" kuin hyvin harvan kotimaisen rodun kohdalla. Geenien häviämistä tapahtuu myös siksi, että kaikkien niiden koirien geeniyhdistelmä, joita ei käytetä jalostukseen häviää.

Rodut ovat siten suurimmalta osaltaan suljettuja populaatioita, ja siksi haavoittuvia. Koiranjalostuksessa ei useinkaan voida pitää jalostuksen piirissä lukumääräisesti ja geneettisesti riittävän suurta yksilömäärää.

On laskettu, että yleinen homotsygotiataso (eli koira on saanut saman perintötekijän sekä emältään, että isältään, ts. se on kahdentunut) puhdasrotuisilla koirilla on noin 30%-40%.

Pitkällä tähtäimellä tämä ei ole rodun ja sen käyttötarkoituksen kannalta edullista. Unohdettaan, että ulkomuoto ja väri ovat vain osa jalostusta, eikä pidetä huolta rodusta kokonaisuutena. Vaihtelun ollessa jo alentunut kaikkien niiden vuosikymmenien varrella tehtyjen valintojen takia, ei sitä missään nimessä enää saisi päästää enempää pienenemään käyttämällä sukusiitosta.

Jalostuksen yleistavoitteet ovat viime vuosien kuluessa muuttuneet

Tärkeimpänä päämääränä pitäisi pitää nyt hyvää terveyttä, hyvää luonnetta ja koiran toimivuutta työ-, harrastus- ja käyttötehtävissä. Koiranjalostuksen ongelmana on kuitenkin, että kaikista tutkimustuloksista huolimatta edelleenkin käytetään vanhentuneita jalostusmenetelmiä ja luotetaan "mutu"-tietoon.

Koirapiireissä hyvin suosittu jalostustapa on yhä sukusiitos, vaikka sen negatiivisista vaikutuksista on puhuttu koko 90-luvun ajan (Pitäisi alkaa käyttää sanontaa "insestijalostus" , jos se sillä lailla viestittäisi kasvattajille asian huonon puolen?)

Siihen aikaan, kun rodut "syntyivät" oli kasvattajilla tarve yhdenmukaistaa myös koirakannan ulkomuoto ja siihen ahdaskin sisäsiitos oli omiaan. Nyt kun rotujen eri yksilöt ovat ulkomuodollisilta ominaisuuksiltaan olleet samankaltaisia jo monien kymmenien sukupolvien ajan, niin kokojensa, karvanlaatujensa, kuin monesti väriensäkin puolesta, ei ole enää mitään syytä harrastaa tiukkaa sukusiitosta.

Miksi sitten yhä käytetään jalostusmenetelmänä sisäsiitosta? Suurin syy ehkä on, että kasvattajat haluavat maksimoida jonkun hyvänä pitämänsä yksilön yhden osuuden jälkeläisten sukutauluissa. Tämä ei kuitenkaan takaa sitä, että jälkeläisistä tulisi käyttöominaisuuksiltaan korkeatasoisia. Ja hyvin usein näin ei valitettavasti olekkaan.

Todennäköisesti ne voivat olla väriltään ja ulkomuodollisilta ominaisuuksiltaan hyvinkin samankaltaisia. Jos kasvattaja ei tunne koiraa, jonka osuutta hän aikoo kasvattiensa sukutauluissa maksimoida, on tuloskin useimmiten ala-arvoinen. Jälkeläinen näyttää ehkä kauniilta yleisten määritelmien mukaan, mutta väri ja ulkomuoto ei saisi olla rodun diversiteetin varmistamiseksi ainoa hyväksyttävä motiivi jalostukseen. Sillä roduille on paljon muutakn annettava kuin ulkokuori hepenineen!

Toinen syy sukusiitokseen ovat nykyiset koiranäyttelyt, missä ehkä arvostetuin palkinto on kasvattajaluokasta. Kasvattajaryhmän muodostaa neljä koiraa vähintään kahdesta pentueesta, ja korkeimman palkinnon saa ulkomuodoltaan tasaisin ja yhdenmukaisin ryhmä ja kuten edellä on todettu: insestijalostuksella ulkomuoto saadaan yhdenmukaistettua, mutta käyttöominaisuudet ja luonne jäävät ala-arvoisiksi argumenteiksi, valitettavasti!

Perinteisesti sekä kilpahevosten, että juoksija vinttikoirien jalostuksessa on pyritty välttämään sisäsiitosta, sillä on todettu, että ulkosiitos tai yhdistelmä, jonka sukusiitosaste on alhainen, johtaa käyttöominaisuuksiltaan parempiin yksilöihin. Samassa paketissa vähenee myöskin ressessiivisten perinnöllisten vikojen riski!

SUKUSIITOSASTE

Mikä sitten on sukusiitosaste ja milloin se on haitallista? Sukusiitosaste ilmoittaa keskimääräisinä prosentteina sellaisten geeniparien osuuden, joissa molemmat alleelit (=geenin eri ilmenemismuodot) ovat keskenään samanlaisia (ja samalta esivanhemmalta peräisin) eli homotsygoottisia.

Lieväksi sukusiitokseksi lasketaan jo serkusparitus (vanhempien sukulaisuus 12,5%, jolloin pentujen ss-aste 6,25%) Monen koirarodun kohdalla populaatioiden sukusiitosaste ja samalla sukulaisuus on jo niin korkea, että niiden genomit ovat lähes samoja. Haitallisen sukusiitoksen karkeana arviona voidaan pitää noin 10% yksittäislle koirille, koko rodulle vain 1-2%.

Sukusiitoksen aiheuttamista ongelmista suurin on mahdollisten ressessiivisten sairausgeenien "yhtäkkinen" ilmeneminen kannassa.

Normaalissa heterogeenisessä populaatiossa nämä väistyvät geenit jäävät terveiden, normaalien geenien "alle", eivätkä näy yksilön ilmiasussa.

Sukusiitos itsessään ei aiheuta sairauksia, vaan homotsygotia-asteen lisääntyessä se tuo esiin nämä negatiiviset tai sairaat ressessiiviset perintötekijät, jota jokaisessa terveessäkin yksilössä on.

Sukusiitosasteen kohotessa nämä kahdentuneina haitalliset geenit pääsevät runsastumaan kannassa, eikä niitä aina enää voi sieltä poistaa (tai se on ainakin kovin vaikeaa ja aikaa vievää), jos geenin normaali, terve ilmenemismuoto on harvinaistunut.

Homotsygoottisuuden lisääntymisen seurauksena on todettu myös pentuekoon pienentymistä, samoin kuin muunkin elinvoiman ja hedelmällisyyden alentuminen. Kun jalostuksen päämääränä tulisi olla kasvattaa terveitä, käyttötarkoitukseensa hyvin sopivia koiria, olisi sisäsiitoksen astetta rajoitettava.

 


*******************************************

 Alfasuden valta ei ole ehdoton

Vasta viime vuosikymmeninä susien sosiaalista käyttäytymistä on alettu tutkia luonnossa. Siellä alfasudet ovat osoittautuneet leppoisammiksi johtajiksi kuin eläintarhoissa elävät kollegansa, joihin aiemmat tiedot perustuivat.
Luonnossa alfasusi on ennen kaikkea aloitteentekijä. Useimmiten toiset sudet seuraavat esimerkiksi sitä kulkureittiä, jonka johtaja valitsee. Johtajan valta ei ole ehdoton: jos muut päättävät mennä toista reittiä, johtaja kääntyy ja seuraa niitä. 

 *************************************

Hyvän koiranomistajan huoneentaulu

Koira suhtautuu ihmisperheeseensä suunnilleen samoin kuin sudenpentu laumansa vanhempiin susiin. Siksi koirasta kasvaa sitä yhteistyöhaluisempi, mitä enemmän se saa ihmisiltä samaa kuin sudenpentu laumaltaan: myönteistä opastusta ja turvallisuuden tunnetta.

- Tee aloitteita koiraa kiinnostavaan toimintaan – niin sudetkin tekevät nuoremmilleen. Piilota makupaloja etsittäviksi tai lähde koirasi kanssa metsälenkille. Näin se tottuu muutenkin kiinnostumaan siitä, mitä haluat ja aiot.

- Huolehdi turvallisuudentunteesta. Jos koirasi rähisee ulkona toiselle koiralle, kierrä vieras kaukaa ja asetu sen ja oman koirasi väliin ”suojaksi”, kuten susiemo tai -isä tekisi. Tämä lisää koiran luottamusta sinuun.

- Kun opetat koiraa, houkuttele se tilanteeseen, jossa se tulee tehneeksi toivomasi asian, ja palkitse se siitä. Tämä on nopein ja tehokkain tapa niin koirien kuin muidenkin eläinten opettamiseen. Ratkaisevinta on ajoitus. Jotta palkinto tehoaa, sen on tultava kirjaimellisesti samana sekuntina, kun koira tekee toivomasi liikkeen.

- Vältä fyysisiä pakotteita, kuten koiran painamista alas opettaaksesi istumista tai maahanmenoa. Pakotteet hidastavat oppimista, koska ne saavat koiran yhdistämään opeteltavan asian epämiellyttävään tuntemukseen.

- Älä rankaise koiraa ruumiillisesti, jottet heikennä koiran luottamusta sinuun. Pelon takia totteleva koira on onneton koira. Taitavat ammattikouluttajat eivät käytä ruumiillisia rangaistuksia koskaan, eikä susien ole havaittu luonnossa aiheuttavan tahallaan kipua lauman jäsenille.